[MITÄ TEIN TÄNÄÄN?]

30. syyskuuta 2012










Kukaan ei yrittänyt arvata, mutta kuvat kertovat. Kyllä! Herätyskello soi 6.00. Hieman ennen kello seitsemää astuin Vaasan keskussairaalaan porteista sisään. Hain kellarista työvaatteet ja menin töihin. Voin kertoa teille, että olen tästä todella onnellinen. Olin kaiketi koko keskussairaalan onnellisin hoitsu! Kyllä se vain on niin, että työn teko on terveellistä. Olen saanut muutamia työvuoroja tutulla ja turvallisella osastolla. Olo on fantastinen! Mä rakastin tänään jokaista hetkeä työpaikkallani...ihanat työkaverini, nopeat askeleet käytävällä, käsidesin tuoksu, kumihanskat, sairaalan liinavaatekomero, huuhteluhuone, kahvihuone, tuubisukat, potilaskellot, potilaat, lääkärit, tutut lääkärit, ultraääni ja, ja, ja. 
Hehkutus seis! Työpäivä päättyi varttia vailla kolme. Olin hyytynyt aikaisen heräämiseni johdosta, mutta niin onnellinen. Töiden jälkeen hain kyytiini herra Hoon ja kävimme hänen kanssaan kaksin käärmenäyttelyssä. Vietettiin pienen miehen ja käärmeiden kanssa laatuaikaa. Palasimme kotiin ja illan kruunasi ihanat vieraat. Nyt väsyttää! 
Olen huomannut kuten varmasti tekin, että blogini on viimepäivinä käsitellyt enemmän minua ja elämääni, kuin sisustamista. Tämä johtuu siitä, että elämäni on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin sisustamista. Haluankin, että blogini on sitä mitä se on. Blogi muotoutuu arjesta ja saattaa sisältää vaikka mitä. Tällä hetkellä en juuri ole ehtinyt sisustamaan tai tuunaamaan. Lohdutan teitä kuitenkin sanomalla, että kyllä sekin päivä vielä koittaa. Toivottavasti jaksatte hengailla mukanani kaikessa. Eletään arkea ja sisustetaan yhdessä. Joskus voimme keksiä vaikka muutakin [virne]. Mukavaa tulevaa viikkoa!

4 kommenttia

  1. Mä enemmän itse tykkään kun kerrot arkisia asioita, niissä on aina jotakin yhtä ihastuttavaa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana <3 Terkkuja Johannalle! Sulla oli blogissa niin ihania kuvia <3

      Poista
  2. Oi, tsemppiä taas työelämään. Minustakin on kiva, kun kerrot elämästä ja ihan perusarjesta. Sitähän se elämä on. Vaikka ne tuunaukset ja sisustusjututkin on huippuja. Kyllä me lukijat aina odotetaan kaikenlaisia tai ihan mitä vaan postauksia :) Aina ne on yhtä kivoja lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Ihanainen Stiinapauliina! Terkkuja teille sinne <3

      Poista

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne