[JUSTIINA JATKAA]

25. tammikuuta 2013


LIINA halusi pohdintaa aiheesta ura-äiti vs kotiäiti. Yhteiskunta on mielestäni muuttunut viimevuosien aikana. Kotona lastensa kanssa olevat äidit nähdään laiskoina ja velttoina. He eivät kanna korttansa yhteiskunnan kekoon. Onko se keko se tärkein keko? Minusta ei, silloin kun puhutaan äideistä ja pienistä lapsista. Koti on se keko, johon äidin tulee kantaa ensisijaiseti kortensa. Yhteiskunta itkee kuinka monet äidit jättävät sen. I´ve got news for you yhteiskunta! Se kaikki palaa vielä joskus takaisin sinulle. Jos äidit saisivat olla rauhassa kotona, hoitaa ja helliä lapsiansa, se vaikuttaisi tulevaisuuteemme. Lapset rakastavat vanhempiaan ehdoitta. Vanhemmat luulevat usein, että lapset ovat tyytyväisiä kun he pääsevät mahdollisimman moniin treeneihin, nauttivat elämyksista, saavat leluja ja  parhaat välineet. Lapset taas ovat tyytyväisiä, kun äiti halii ja hellii. "Mamma, leikitään lattialla Polleilla", "Teetkö meille käsihoidon?" "Pidetäänkö Fredagsmys?" "Mennäänkö mummolle ja paapalle kaffittelemaan?"
Uskokaa tai älkää, mutta lapset tyytyisivät taatusti vähempään kuin uskommekaan. Nämä asiat muokkautuvat ympäristömme mukaan. Se on selvä, että jos useammat ystäväpiirissä tekevät paljon ja puhuvat siitä, hiipii helposti stabiilinkin mamman puseroon huono omatunto. Olisiko minunkin pitänyt? Onneksi minä en ole vuosiin kokenut huonoa omaatuntoa tekemättömistä asioista. Toki ärsyttää joskus, kun ei ehdi tehdä kaikkea. No superwoman! KLIK!
Jos me kotiäidit saisimme tehdä "työmme" rauhassa, yhteiskunta saisi tulevaisuudessa tasapainoisia ja omanarvonsa tuntevia nuoria. Heistä kasvaisi vastuuta kantavia aikuisia.  Yhteiskunta kiittäisi! En näe vääränä myöskään sitä, että äidit haluavat satsata uraan. Me olemme erilaisia persoonia. Toinen viihtyy kotona, toinen haluaa kehittää uraansa. Me emme onneksi ole toistemme tuomareita. Kaiken a ja ö on, että perheyhteys toimii ja lapset ovat tyytyväisiä. 

Sitten siiryn aiheeseen, jonka tiedän olevan arka ja herkkä. Anonyymi kysyi lapsettoman pariskunnan näkökulmasta. Minkä takia sukulaisilla ja ystävillä on niin kovin kiire kysellä vauvoista. Onko niitä tulossa? Milloin? Tämä aihe on minun sydäntäni lähellä. Olen lukenut lapsettomuudesta ja keskenmenoista paljon. Olen niinikään työskennellyt Naistentautien osastolla ja hetken  myös Naistenklinikalla. Tiedän vaikeudet ja asian arkuuden. Tämä on aihe josta puhun usein. Haluan herättää ihmiset ymmärtämään, että näistä asioista emme voi huudella. Vauvoja ei tehdä tai hankita. Asiat eivät ole meidän omissa käsissämme. Olen työssäni nähnyt hyvin monenlaisia kohtaloita. Kantanut äideille  heidän pieniä 17-19 viikkoisia ihmisen alkuja, enkeleitä jotka eivät saaneet jäädä. Olen nähnyt tuskan nuoren naisen silmissä, kun hänelle on kerrottu, että kohtu on poistettava. Hyvät ystävät ja sukulaiset! Älkää kysykö, vaikka se kuinka kiinnostaisi! Naiset ja miehetkin kertovat asiansa itse, kun haluavat...jos haluavat. Te odottakaa!

Haluan vielä tehdä pienen lisäyksen liittyen lapsien lukumäärään. Vaikka minulla on monta lasta, ymmärrän heitä joilla on vain yksi tai kaksi lasta. Lapsien lukumäärässä, onko heitä 10 tai 0 ei myöskään ole oikeaa tai väärää. Nämä ovat asioita, joissa jokaisella perheellä on oma oikea vastauksensa. Se voi olla oman "suunnitelman" mukaisesti tai tahattomasti. Rakas ystäväni kommentoi minulle aiemmin siitä, kuinka myös niitä joilla on vain yksi lapsi, ihmetellään. Ajatellaan automaattisesti, että lapsesta joka kasvaa yksin tulee omahyväinen. Siihen minä en usko. Vanhemmat voivat opettaa lastansa toimimaan muiden kanssa. Ei se lukumäärästä kiinni ole.

LIIOLII esitti mielenkiintoisen kysymyksen. Suvaitaanko meillä kaikkia muuta paitsi uskontoa? Siihen vastaan helposti pastorin tyttärenä, kyllä! Nykyaikana täytyy olla suvaitsevainen, tasapuolinen ja laimea joka suuntaan. Täytyy löytää sopiva välimuoto tytöille ja pojille. Ruotsissa nousi jo vuosia sitten "iso haloo" kun "Försäkringskassan" Suomen "Kela" lähetti vauvan saaneille kirjeen. Tyttövauvan saaneet saivat roosat sukat ja poikavauvan saaneet vaaleansiniset. Mikä törkeys! Niin ei voinut tehdä! Manipuloidaan alusta asti muovaamaan lapsia. Apua tytöistä tyttöjä ja pojista poikia.
Takaisin uskontoon. Olen lapsesta ja nuoresta alkaen ollut mukana seurakuntien toiminnassa. Se on kuulunut asiaan. Yläasteella minua hävetti kertoa isäni olevan pastori. Silloinkin helposti naureskeltiin heille, jotka olivat "uskovaisia".Nykyään kaikkea täytyy suvaita. Mutta mitä tapahtuu? Suomi on kristitty maa ja tulee aina olemaan. En usko sen asian muuttuvan. En pidä siitä, että kouluissa ei saisi opettaa uskontoa, laulaa virsiä tai lukea evankeliumia joulujuhlassa. Suomi ottaa huomioon muut, mutta ei itseänsä. Se on ikävä asia! Lisäksi tiedän, että Suomen kouluissa ei manipuloida tai pakoteta lapsia. Kristinuskoon liittyviä aineita ja juhlia on loppujenlopuksi vähän. Muistan hyvin opintoni Ruotsissa. Koska luokallamme oli  monia kansallisuuksia, järjestimme juhlia jokaisen kulttuurin mukaisesti. Söimme juhlaan liittyviä ruokalajeja ja kerroimme juhlan syyn. Se oli mukava juttu, mutta omaamme emme saa antaa pois. Voimme oppia ymmärtämään, että on muunlaisiakin kulttuureja, mutta suvaitaan sentään omamme! Tähän totean kuten aiemmin, että me emme onneksemme ole toistemme tuomareita. 

Nämä ovat omia ajatuksiani ja mielipiteitäni. Nyt te tiedätte minusta melko paljon. Huomasin juuri, että olin saanut lisää kivoja toiveita. Luvassa on myös hömppää! Lupaan vielä myös muutamia kannanottojani lasten varusteista ja kasvatuksesta. Kello on 2.07! Hyvää yötä!

2 kommenttia

  1. Kiva kun vastasit, olen niin samaa mieltä. Omista seksiasioistaakin saa puhua vapautuneesti nykyään, mutta kerropas, että uskot Jumalaan - auts!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hyvä et ymmärrsin kysymyksen oikein ;)

      Poista

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne