[JUSTIINAN KANTA]

24. tammikuuta 2013


Tänään uhosin kantaaotavalla kirjoituksella ja tässä se tulee. Kysyin aiheita myös teiltä ja sain usemman ehdotuksen komenttikenttääni. Tästä tulee painavaa, mutta kivaa! Totean heti alkuun, että tämän postin tarkoitus  EI OLE LOUKATA ketään. Nämä ovat vain omia tuntojani ja pohdintojani eri aihepiireistä.

Aloitamme kevyesti. MARIA pohti juuston ja kinkun sijaintia levän päällä. Kumman kuuluu tulla alimmaiseksi? Kantani asiaan on selvä. Syön leivän oli ne miten päin tahansa. Iteasiassa laitan ne miten milloinkin. Tämä kuvaa hyvin luonnettani. Olen aiemmin kertonut teille olevani "helppo ihminen" jossain määrin jopa yksinkertainen. Tämä koskee monia asiota. En häiriinny muiden kirjoitusvirheistä, pienistä asiavirheistä, huonoista kuvista, unohdetuista pilkuista tai muista mitättömistä "rikkeistä". Häiriinnyn todellisesta epärehellisyydestä, mustavalkoisista näkemyksistä, vääristä syytöksistä ja "minä tiedän parhaiten" asenteesta. Juusto-kinkku aiheessa kannanottini on tylsän puoleinen, sillä minun puolestani ei ole väliä kumpi tulee alimmaiseksi.

Seuraavaksi Bullista. Anonyymi lukija kysyi mielipidettäni Bullin ulkonäöstä, Jutta ja Super-dietit ohjelmasta. Ymmärrän, että kyse ei ole nyt kasvoista vaan lihaksista. Bull arvostelee ankarasti tukevassa kunnossa olevia ihmisiä. Monet teistä saattaa tietää, että mieheni käy kuntosalilla useamman kerran viikossa. Hän on melko lihaksikkaassa kunnossa. Olen sanonut hänelle, että minun silmääni ei miellytä armottoman kokoiset muskelit. Sanoin jopa kerran, että "nyt sinun täytyy lopettaa" hehe. Kyllä! En pidä hervottoman isoista lihaksista. Se näyttää minun silmissäni luonnottomalta. Ohjelmaan liittyen, luulen että Bullin karu tyyli sanomisissaan liittyy ohjelman laatuun ja siihen mitä tv-yhtiö siitä on halunnut. 

Muutamia omia kannanottojani. Minua harmittaa eräs ajattelutapa, joka kohdistuu monilapsisia perheitä kohtaan. Olen useamman kerran kuullut seuraavia lausahduksia "kaksi lasta on sopiva määrä, silloin ne  vielä pystyy hoitamaan ja kasvattamaan kunnolla" "en halua montaa lasta, koska haluan taata heille paremmat mahdollisuuset harrastuksille ja huomiolle" ja "rajansa kaikella, myös lasten lukumäärällä". En pidä tästä ajattelutavasta. Se kuuluu tämän päivän hyvinvointiyhteiskunnan ajatusmalliin. Tyytyväisyys ja onnellisuus yhdistetään ulkoisiin asioihin. Olen vanhanaikainen. Lapset ovat luojan lahja. Omasta kokemuksestani tiedän, että lapset voivat olla äärettömän tasapainoisia ja onnellisia, vaikka heitä olisi monta. Lapsemme ovat kautta aikojen saaneet kehuja päiväkodeista ja kouluista siitä, kuinka he ovat tasapainoisia, tyytyväisiä ja empaattisia. Voin rehellisesti kertoa teille, että tämä ei ole huippu vehkeiden, monien harrastusten tai mielekkään matkustelun tulosta. Me ollaan paljon kotona ja tehdään arkisia asioita yhdessä. Rakkautta riittää, vaikka lapsia on neljä. Haleja, pusuja, huolenpitoa ja kehuja ei säästellä. Toki on asioita, joita emme voi tehdä tuosta vain. Joskus lapset joutuvat odottamaan vuoroaan. Jaetaan huoneita ja peritään siskon vaatteita, mutta juuri nämä asiat opettavat kärsivällisyyttä ja toisten huomiointia. Mielipiteitä tästäkin aiheesta on monia. Jokaisella saa olla omansa, mutta se kuinka se ilmaistaan on avainasemassa. Nöyryyttä ja kunnioitusta puolin ja toisin, sitä tämä maailma tarvitsee.

Jatkuu...

Haluatteko lisää?

4 kommenttia

  1. Ihan huikee kirjoitus teidän perheestä ja lapsista <3 Mulle sanottiin kun odotin Aamua että "Ai, tuleeko teille TAAS?" En oikein käsitä että mitä TAAS!? Jälkeenpäin harmittelin kun en ymmärtäny sanoa että joo, meille on tullu niin monta että ollaan voitu heivata yks menemään. Ihmiset on välillä niin hämäriä!

    Ja kyllä, halutaan lisää! :)

    VastaaPoista
  2. No niin, ja just huomasin että sulla on alle 300 lukijaa. Aioin jakaa sen 10 kysymystä -haasteen sulle. Sit tajusin että siinä oli tuo 300 lukijan sääntö ja poistin sut listalta. Luulin et sulla oli se 300 jo täynnä. Höh! Olisin ehdottomasti halunnut nähdä kuvan sun lempparisisustusjutskasta. Saat siis haasteen tässä :)

    http://afterastorm-sannis.blogspot.fi/2013/01/10-kysymysta.html

    VastaaPoista
  3. Tykkäsin tuosta "perhetekstistä". Lapselle on parempi, jos on sisaruksia kuin yksin pelaa tietokonepeliä. Sisarukset on rikkaus ja se on myös rikkaus, kun voi vaihtaa huoneita, ja saada toisen vanhan jutun. Parasta elämää. Lapsi tarvitsee rakkautta ja toisia ihmisiä, ei uusimpia vempeleitä ja miljoonaa harrastusta. T. itsekin isosta perheestä ;)

    VastaaPoista
  4. Tunteita herättävää tekstiä. Olet rohkea. Lisää tällasta. Voisin sanoa, olet puhunut puolestani :)

    VastaaPoista

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne