[TÄSSÄ SE ON!]

23. tammikuuta 2013



Tykkään niin! Sanon vain, että on turha pelätä uusia vehkeitä. Minulle on niin monesti kerrottu eri laitteista kuinka hankala niitä on käyttää. Olen ollut peloissani, joka kerta. Entä jos en osaa käyttää uutta laitettani? Kun harkitsin hankkivani ensimmäisen Macbookin sain kuulla kuinka hankala se on. Siinä on niin eri järjestelmät ja blaa, blaa. Samoin kun ostin Lumia 800 totesi joku minulle, että hankala sitä on käyttää Anroidin jälkeen. Olin nimittäin siihen asti käyttänyt Anroid puhelimia. Toki olen taistellut muutamankin kerran Macbookkini kanssa. Minulla oli ongelmia iphoton kanssa. Nyt olen päivittänyt siitä uuden version ja hommat toimii. 
Olen omien kokemuksieni kautta todennut, että muiden kommenttien ei kannata antaa rajoittaa hankinnoissa. Joskus itsellä iski paniikki ja pohdin todellakin, että osaankohan edes. Asiat oppii tekemällä ja kokeilemalla. Kamera saatiin kasaan ja muutaman kuvankin otin kokeeksi. Tosin näin alkuun käytän automaattisia säätöjä. Kun valokuvakurssi alkaa, saatan kokeilla muuta. Älkää rajoittuko! Ottakaa härkää sarvista! Tämä pätee monella elämän alueella. Rohkeasti eteenpäin! Öh, mutta älkää ihan oikeaa härkää menkö sarvista ottamaan [virne].

7 kommenttia

  1. Just noin, tekniikkaa ei kannata pelätä ja on hyvä pysyä ajassa mukana :)

    Vinkkinä kameran opetteluun, automaattiin ei kannata jämähtää pitkäksi aikaa. Helpoin tapa omien säätöjen aloitukseen on valita A-asetus. Siinä muu on automaattista ja vain aukko säädetään itse. Eli mitä pienempi lukema, sitä enemmän valoa pääsee kuvaan, joten sitä valoisampi lopputulos, mutta samalla sitä suurempi syväterävyys, eli tarkennettu alue on pienempi ja himmennetty alue suurempi. Esimerkiksi yksityiskohtien kuvaamisessa itse käytän usein aukkoa 2.8 pienemmillä kuvaan vain jos haluan ihan pienen kohdan teräväksi. Jos kuvaan isompaa alaa, kuten huonetta valitsen aukoksi 5-8.

    Kun kuvaa ulkona, silloin automaattiasetus on hyvä.

    Opettele myös pari asiaa ISO-arvoista, eli herkkyyksistä. Nyrkkisääntö: ulkona 200 ja sisällä 200-400, paitsi nyt talvella sisällä täytyy olla 800 tai yli. Tosin jos menee sun kameralla paljon yli tuhannen, tulee jo vähän rakeista kuvaa.

    Mutta kokeilepa noita vinkkejä, vertaa automaattiasetuksella otettuun. Noilla aloitin aikanaan itse valotuksen opettelun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti!! Kokeillaan <3 Just nää neuvot on tärkeitä. Kiitti :)

      Poista
    2. Taitaa Anne olla tässä se CA nappi...eli creative automatic...En löytänyt pelkkää A. Olen tutustunut hiukan tohon oppaaseen ja vaikuttaa et juuri tuo CA ois se :) Muuten unohdon sanoa, että mä tykkään sun blogista. Ihanaa kun aikuinen kirjoittaa muodista ja kivalla tyylillä <3 Niin ja siskosikin blogi on ihana :)

      Poista
    3. Okei, mulla on vähän eri malli Canonista :) mutta siis aukon valintanappi on se jota tarkoitin.

      Kiitos vaan, kiva kuulla, myös siskonkin puolesta <3

      Poista
  2. Vitsi oon vähän kade. Toi olis niin hieno itellensäkkiii...miksi ne maksaa maltaita..plääh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) Joo maksaa ne...Hei, joku viesti sulta FB:ssä ...sori kun ihan unohdin siihen vastata. Mä selvitän asian...sen verran tumpelo mäki oon et en suorilla saa sulle vastattua ;) Nyt kyllä lähtee kuvaus tässä blogissa ihan uudelle tasolle ja sitä olen toivonutkin. Aina harmittanu kun kuvat on osittain tosi surkeita :/ Terkkuja <3

      Poista
  3. Samaa mieltä!!! Tekemällä oppii ja ottamalla sitä härkää sarvista...

    VastaaPoista

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne