[SYÖN]

25. huhtikuuta 2013


Kuntokuuriini on edelleen voimissaan! On kulunut reilut kaksi kuukautta siitä, kun aloitin. Kaikki sujuu  erittäin hyvin. Vyötäröstä on lähtenyt 7 cm ja käsivarsisira 1,5 cm. Oloni on kevyempi, kuin aikoihin. Paino on pudonnut 3 kiloa. Se ei ole paljon, mutta en pohdi sitä sen enempää. Käyn salilla noin 3-4 kertaa viikossa ja välipäivinä sauvalenkeillä. Syömiseni ovat pysyneet hillittyinä. Aamupalaksi "supersmoothieita" ja ruuaksi paljon kalaa ja lihaa. Iltapala on usein vihreää teetä, ruisleipää, avokaadoa, raejuustoa tai rahkaa. Kuntokuurini onnistuu!
Olen usein pohtinut sitä, kuinka ihmiset eivät pidä ja jatka kuurejansa. Monet aloittavat hurjalla höyryllä. Treenataan joka päivä ja juodaan Nutrilettejä. Yhtäkkiä fiilis lopahtaa ja palataan pikkuhiljaa vanhoihin kuvioihin. Itse uskon rauhallisesti ja päättäväisesti aloitettuihin kuureihin. Tarvitaan pitkäjänteisyyttä, jotta elämäntavat saadaan muuttumaan pysyvästi. Tulee aikoja jolloin ei huvita, mutta silloin on vain tehtävä. Minulla oli sellainen aika joitakin päiviä sitten. Ei huvittanut. Mies sanoi minulle  silloin "nyt on se hetki kun kysytään sitä jotain" "Menet vain ja jälkeenpäin tuntuu varmasti hyvältä" Juuri niin kävi! Makean himosta sen verran, että sitä ei juuri ole. Luulen, että kylmäpuristetulla kookosöljyllä on vaikutusta asiaan. Otan sitä aamuisin. Se antaa hyvän fiiliksen ja täyteyden tunteen. Totta on myös se, että kun on jonkin aikaa ollut ilman karkkeja ja makeaa, sitä ei enää kaipaa. Omalla kohdallani se pitää täysin paikkansa. 

7 kommenttia

  1. good for u! kyllä se pienikin painon putoaminen varmasti antaa lisä motivaatiota! ja varmasti vaikea tasapainoilla liikkumisen ja lapsiperheen arjen pyörittämisen suhteen.. mutta hiljaa hyvä tulee..? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, ja tosiaan tuo aktiivinen salitreeni ja lihaskunnon harjoittaminen....voi tietty vaikuttaa...kun lihasmassa kasvaa ;) Kyllä, hiljaa hyvä tulee niin se on :)

      Poista
  2. Itse laihdutuksen suorittaneena voin sanoa että kannattaa pysyä siinä tavallisessa ruoassa! Sopat on vaan keino saada paino alas nopeasti, kun sitten aloittaa syömisen uudestaan niin sitten kilot tulee takaisin.
    Kaikista vähäisistä painonpudotuksista kannattaa olla iloinen, mutta ei kuitenkaan kannata tuijottaa sitä vaakaa. Se mittanauha on se parempi vaihtoehto :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Itseasiassa mun kuuri onkin lähinnä kunnon kohottamiseen ja varsinkin lihaskunnon. Paino on jo nyt ok. Painan 71 kg ja oon 170cm pitkä eli laihduttaa ei tartte. Lihakset sais voimistua....ne on hukas vielä ;) Ainut mihin pussijutut on hyvä on ehkä just se alku....tavallan sellanen kickoff ...Toisaalta mitkään pussidietit ei auta ellei alkaa liikkumaan. Meillä syödään melko tavallista ruokaa....hiukan enemmän proteiinipitoista, mutta hiilareitakin on :) Terkkuja Sussille ja kiva kun käväset! <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos coatsi ;) Sinussa sitä onkin esikuvaa kerrakseen. Oot upee <3

      Poista
  4. Onhan kolme kiloa paljon, jos samalla on muuuttanut rasvaa lihakseksi! Sentit on tärkeämpiä. Hyvähyvä!

    -Paula

    VastaaPoista

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne