[RIPSET]

21. toukokuuta 2013





Minulla on ollut ripsien pidennykset 9 kuukautta. Kerroin niistä, kun laitoin ensimmäiset TÄÄLLÄ! Olen juuri tehnyt päätöksen poistaa ripset. Oma kokemukseni on kuitenkin ollut positiivinen. Kerron teille hyvät ja huonot puolet. Mahtavinta on ollut helppous. Kiva herätä, kun on valmiiksi tuuheat ja pitkät ripset. Meikkaus aika on lyhentynyt. Ripset ovat helpottaneet neljän lapsen äidin arkea. Huonoja puolia ovat hinta, kalliit huollot ja se, että ripset ovat tuntuvat aavistuksen kovilta luonnollisiin ripsiin verrattuna. Tämän lisäksi omat ripset ovat koetuksella. Sen verran on kuitenkin kerrottava, että vaikka omat ripseni eivät ole entisellään, eivät ne kuitenkaan ole täysin poissakaan. Olen ottanut ylläolevat kuvat tänään aivan hetki sitten. Niissä on nähtävissä vielä muutama pidennys. Kuten kuvista näkyy on ripsien välissä  lyhyempiä ripsiä ja ne ovat omiani.  Olen paikkaillut ripsiäni maskaralla. Ostin myös ripsiseerumin, jonka pitäisi vahvistaa lyhyitä ja hentoja ripsiäni. 
Saan orientoitua nyt uudelleen ripsivärin käyttöön. Tilasin Oriflamelta "Beauty Wonder Lash" maskaran. Tämän jakson kuvastosta löytyy värit luumu ja vihreä. Kysyin itseltäni hiljattain miksi ripsarin pitäisi olla musta? Olen kangistunut kaavoihin ja käyttänyt vuosikaudet vain mustaa. Nyt on aika kokeilla uutta. Perustin Facebookiin oman henkilökohtaisen Oriflame-vinkki sivun. Jos teidän joukossa on Vaasalaisia ja olette kiinnostuneet tilaamaan tai tutustumaan Oriflamen tuotteisiin kurkistakaa TÄNNE!

[Toivottavasti kukaan teistä ei nöksähdä, kun välillä mainostan Oriflamea. Satun itse tykkäämään heidän tuotteistaan ja suosittelen mielelläni hyviä juttuja muillekin. Bisnesmielessä en hingu.]

1 kommentti

  1. Muistan kun oltiin teinejä niin piti olla sähkön-sinistä ripsaria :) se oli joskus 80-luvulla, taisin kokeilla vihreätäkin. Terv Nina

    VastaaPoista

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne