[MAANANTAIN MARIMEKKO]

12. elokuuta 2013





 
 
KUVAT: MARIMEKKO.

Huomenta! Ahaa, ei olekkaan enää huomen, vaan päivä. Päivää siis! Meillä on rytmit hiukan sekaisin sairastuvan jäljiltä, mutta kyllä ne järjestykseen saadaan. "Maanantain Marimekko" inspiraatiota, olkaa hyvät! Murretut värit näyttävät vaihtelun vuoksi erittäin hyvältä. Jos minulla olisi täysin valkoinen huone, lattioita myöden, laittaisin ehdottomasti verhot ensimmäisen kuvan kankaasta. Tykkään kuvitella mielessäni erilaisia sisustuskokonaisuuksia. Kuinka mahtavalta näyttäisi valkoinen huone tuolla kankaalla. Huone olisi muuten sisustettu melko yksinkertaisesti ja huonekalut olisivat vaikkapa puunvärisiä. Kokonaisuuteen voisi yhdistää vaikkapa ruskeat nahkaiset lepakkotuolit ja viherkasveja, esimerkiksi peikonlehtiä, isoissa valkoisissa ruukuissa. Näin voisin jatkaa loputtomuuksiin, mutta nyt on hoidettava muutama asia. Tänään tilasin junalipun Helsinkiin. Siitä kun viimeksi matkasin suomen maassa junalla, on kulunut noin 15-vuotta. Odotin saavani isot paperiliput, mutta en saanutkaan. Sain koodin, joka näytetään mobiililaitteesta konnarille. Hehe. Mukavaa maanantai-päivää!

[Kuva 1: kuosi Jussarö, kuva 2: kuosi Kuuskajaskari, kuva 3-5: Oiva Sääpäiväkirja astiat. Lisää Marimekkoa ja tietoa tuotteista löytyy TÄÄLTÄ, KLIK!]

Lähetä kommentti

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne