FIILIKSISSÄ!

14. lokakuuta 2013


Hyvä Maanantai! Kerrankin Maanantai ei ole tylsä ja väsyttävä. Muistatte mahdollisesti, kun hiljattain kerroin olevani fiiliksissä eräästä asiasta. Asia on tämä. Perustin muutama kuukausi sitten Facebookiin ryhmän Vaasan alueen bloggareille. Olin jo pitkään haaveillut seurasta. Tiesin Vaasassa olevan bloggareita, mutta henkilökohtaisesti tunsin heistä vain muutaman. Blogin pitäminen on joskus yksinäistä puuhaa. Varsinkin silloin, kun kommentteja tulee vähän. Joskus on tuntunut siltä, kun bloggaisi yksin. Niin se ei onneksi kuitenkaan todellisuudessa ole. Kop, kop!! Tiedänhän minä, että te kökitte siellä ruudun toisella puolella [virne]. Jokatapauksessa meidän Vaasalaisten bloggareiden ryhmässä on tänään yhteensä 66 jäsentä. Ensitreffit meillä on tämän viikon Perjantaina. Tästä tulee hauskaa! Paikallislehti Pohjalaisesta löytyy tänään juttua neljästä ryhmään kuuluvasta upeasta bloggarista. Voitte lukea jutun TÄÄLLÄ, KLIK! Aivan mahtavaa! Itse olen aina halunnut rohkaista ihmisiä kirjoittamaan blogeja. Se on mukavaa puuhaa! Joskus jopa omat ajatukset selkiytyvät sitä kautta ja sisustusvisiot vahvistuvat. Kyllä! Sitten vielä kaikki kateus pois blogimaailmasta! Sitä ei tarvita! Jokainen bloggaa tavallaan ja se on se paras tapa! Rohkaistaan toisiamme ja kehutaan kilpaa! Aamen!

/Jos asut Vaasan alueella ja sinulla on blogi, voit pyytää ryhmänjäsenyyttä TÄÄLLÄ, KLIK! Ilmoita pyyntösi yhteydessä blogiosoitteesi! Kiitos!/

15 kommenttia

  1. Huippua! Kiitos vielä kun pääsin mukaan! :) <3

    VastaaPoista
  2. Hyvä homma. Hianoa että tälläinen ryhmä tuli. Suomen ruokabloggaajien ryhmässä jo etsintäkuulutin Vaasalaisia. Tärpit tuli lähinnä seinäjoelta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, ja mä meinasin just tähän suositella sun blogias sulle ;)

      Poista
  3. ;) sä oot meijän blogiemo ku huolehdit ja jaksat keksiä kaikkea ! <3

    VastaaPoista
  4. Asian vierestä mut toi matto on ihana ja mua potuttaa kun en keksi sille meillä mitään paikkaa sen koon vuoksi. Tekis silti mieli ostaa se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö sille nyt joku paikka löydy? ;) hehe, matto on kyllä tosi kiva! <3

      Poista

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne