LAUKKUNI JA SEN SISÄLTÖ

18. marraskuuta 2013





Kauan sitten blogeissa kiersi haaste, jossa kehoitettiin paljastamaan laukun sisältö. Olen vastannut tähän jo aiemmin. Hiljattain joku, jota en muista, haastoi minut uudelleen. Olen nykyään huono vastaamaan haasteisiin. En siksi, että ei kiinnostaisi, vaan lähinnä ajan puutteen takia. Tälläkin hetkellä minulla on useampi haaste jonossa. Olkoon tämä ensimmäinen vastaukseni.
Laukkuni sisältö on tylsä. Kaiken lisäksi kuljetan mukana oikeastaan vain kuvan nahkareppua. En ole nainen, jolla olisi kymmeniä laukkuja. Omistan tämän ja kaksi muuta. Kuvan repun ostin Vaasan Alueen FB Kirpparilta. Maksoin unelmastani neljä euroa. Kiitos J. Olen tehnyt kyseisen myyjän kanssa kauppoja useamman kerran. Meillä on sama tyyli. 
Laukkuni sisältö ei ole kaksinen. Poikkeavaa tällä kertaa on huulikiiltojen lukumäärä. Normaalisti minulla on laukussa mukana lukuisia eri sävyjä ja makuja. Vaihtoehtoja on oltava [virne]. Sätkäpaperit!? Mitä? Kyllä! Sätkäpaperit ajavat loistavasti "puuteripaperin" virkaa. Niillä saa erittäin näppärästi kiillon pois kasvoilta. Suosittelen kokeilemaan! Ihmettelevät taatusti lähikaupassa, miksi ostan aina pelkästään sätkäpapereita. 
Suosittelen myös kuvassa näkyvää Ruotsin armeijan rasvaa. Ostan rasvaa varastoon jokaisella Ruotsin reissullani. Parasta huulille mitä tiedän. Ensikerran, kun käytte Ruotsissa poiketkaa apteekkiin ja hakekaa tuubi. Voide on 100% kasvipohjainen.

 /Haastan jokaisen, joka haluaa laukkunsa sisällön paljastaa. Pyydän myös, että sinä joka haastoit minut hiljattain tähän, kertoisit kuka olet./

8 kommenttia

  1. Mä olen tän tehnyt kans joskus..ja mutkin haastettiin taas - en muista kuka.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) Mulla on menny paljon ohi näitä . Usein haasteet on aika monimutkasia ja niihin tarttee ihan paneutua ;)

      Poista
  2. Mäkin olen joskus tehnyt tämän, mutten löytänyt ko. bloggausta tähän hätään. Mulla on kassi täynnä kaikenlaista sälää (kassakuitteja, paperitolloja, karkkipapereita). Olisi kiva olla minimalisti siinä suhteessa *virn*

    VastaaPoista
  3. Sätkäpapereita, kääk!!! Pitää koittaa jos uskaltais laukkunsa itekin paljastaa ;)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos <3 Hehe, raahaankin sitä mukana aina, jopa silloin kun se ei sopisi muun vaatetuksen henkeen ;)

      Poista

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne