MEILLÄ 2013

30. joulukuuta 2013
























Mukavaa Maanantaita! Oli erittäin hurja projekti, kun etsin kuvat tähän postaukseen. Niitä on paljon! Tällä kertaa mennään periaatteella "More is more" "More or less". Heitäydyin jopa hiukan vitsikkääksi. Sisustusta on kiva katsella taaksepäin. Koska tykkään muuttaa asioita, ei meillä näytä samalta koko vuotta. Olen perinyt tämän piirteen äidiltäni. 
Isäni matkusti paljon, kun olimme lapsia. Muistan kuinka hän on jälkeenpäin vitsaillut sillä, kuinka ei koskaan tiennyt missä päin taloa sohva on, kun hän palasi työmatkoiltaa. Äitini on "mööbeliseerannut" usein. Huonekalut ovat vaihtaneet paikkaansa noin vain. Äidilläni on oiva kikka esimerkiksi ison hyllyn tai painavien huoneklaujen siirtoon. Hän nimittäin ujutti niiden alle maton. Sillä huonekalu hinattiin uuteen paikkaan. 
Anyways! Kuvissa näette, miltä meillä on tämän vuoden aikana näyttänyt. Huomaan monia "epätäydellisyyksiä" kuvissa. Inhoan muruja lattioilla ja roikkuvia johtoja. Valitettavasti niitä näkyy kuvissa. Toisaalta se on elämän merkki. 
Sisustuksessamme pysyvä asia on Marimekko. Varsinkin Maija Isolan suunnittelema kuosi "Isot Kivet" ovat olleet mukana kuvioissa pitkään. Maija Isola suunnitteli kyseisen kuosin vuonna 1956. Hän käytti sommitteluun väripaperista saksilla leikkaamiaan ympyröitä. Ajaton kuosi, eikö totta? Myös pärekorit ovat säilyneet mukana sisustuksessamme. Niihin liittyen suunnitelen aivan omaa postausta. 

4 kommenttia

  1. Hei!

    Tykkään tosi paljon blogistasi ja saanut kivoja ideoita. Kotonamme on tällä hetkellä blogisi inspiroimia teippi(taide)teoksia. Yhdessä olohoneestanne otetussa kuvassa on seinällä juliste, joka muistuttaa kakaoögönen -julistetta. Se on tosi kiva! onko se itse tehty?
    terv. Sanna Turusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana kun laitoit tämän kommentin <3 <3 Kiitos! Tää on bloggarin parhautta....mieli tulee aina niin iloiseksi, kun on saanu inspiroida muita. Joo, se Kaakaosilmä juliste on mun miehen piirtämä ;) Mä tilasin sen siltä. Meinasin ostaa sen alkuperäsen, mutta päädyttiinkin omaan. Mies itse keksi piirtää sen niin et se iskee silmää . Olin aivan otettu :) Hyvää uutta vuotta! Ja kiva kun luet blogiani <3

      Poista
  2. Voi vitsit. Tästä minä tykkään. ihanan yksinkertaista ja ihanan vähän tavaraa. Itselläni on juuri menossa projekti vähentää tavaran määrää entisestään. tulee hyvä olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mä laitan jatkuvasti pois kamaa. En tykkää, jos sitä on paljon. Muutenki kun olen tällanen kirppari keräilijä tyyppinen on tärkeetä et toisesta päästä kokoajan lähtee kierrätykseen. Joku sitä joskus kysyikin et miten saan kaiken mahtumaan, en saiskaan :) Joo, kamojen poislaittaminen on puhdistavaa :) Terkkuja Ilonalle ja hyvää uutta vuotta <3

      Poista

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne