FROZEN

9. tammikuuta 2014



Iltaa ystäväni! Joulupukki toi lapsille elokuvaliput ja tänään me ne käytimme. On tunnustettava, että en ole itse käynyt elokuvissa vuosiin. Täytyy sanoa, että kokemus oli pitkästä aikaa erittäin mukava. Tämä oli herra Hoolle ensimmäinen kerta. Hän oli sööteistä söötein. Istui aivan hiljaa samassa asennossa ja hymy huulillaan. 
Elokuva oli hyvä ja piristi mieltäni. Olin ennen sitä todella hermona. Syy kiehumiseeni oli DNA:n kännykkä lasku, jonka kanssa olin sekoillut. Sen seurauksena liittymä suljettiin. Jonotin asiakaspalveluun kolmen kokonaisen biisin verran kuullakseni, että valitettavasti, liittymän avaus menee ensiviikon alkuun. Olin maksanut niin hiljattain, että maksut eivät olleet vielä rekisteröityneet heille asti. Tämän lisäksi viikonloppuna ei tapahdu mitää. Onni on kuitenkin, että meille voi soittaa. 
Harmittaa suunnattomasti. Olen joskus hiukan "häsläävää"sorttia laskujen kanssa, eikä asiaa helpota, että saamme melkein jokaisesta liittymästä oman sorttisen laskun ja vielä eri paikkoihin. Ei olisi ongelmia, jos liittymiä olisi yksi tai kaksi, mutta meillä kun niitä on neljä ja vielä eri paketeilla. Olen jo aiemmin kysynyt, että enkö voi saada kaikkea yhdelle ja samalle laskulle, samalla eräpäivällä. Se ei käy. Kuuhun on lennetty ja antibiootti keksitty, mutta en voi saada perheemme liittymiä yhdelle laskulle. Ensikerralla liittymämme siiretään firmaan, joka lupaa minulle yhden laskun. 
Anteeksi! Vaahtosin tästä jo kyllästymiseen asti privaatilla FB-sivullani. Kavereita taatusti kyllästyttää. Saanhan marista? Kyllä, Johanna Koonkin täytyy saada välillä narista ja naurua tähän kohtaan. En selittele mitään ja itsepä laskujeni kanssa sählään, mutta kummasti helpottaisi jos laskuja ei tulisi sinne ja tänne ja tuonne. Siinä mielessä olen vanhassa kiinni, että haluaisin yksinkertaisen paperilaskun postilaatikkooni kuun lopussa. Ugah!

/Totesin muuten, että 3D lasit ovat kätevät. Niiden takana voi vapautuneesti tirauttaa pari kyyneltä kenenkään sitä huomaamatta./

Lähetä kommentti

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne