HELSINKI, METRO JA VINKKI

8. helmikuuta 2014






Asia, jota muistelen ilolla, on viimesyksyiset Helsingin matkani. Kävin armaassa pääkaupungissamme viime syksynä neljä kertaa. Sitä ennen en suostunut matkustamaan yksin, ilman lapsiani. Halusin olla heidän kanssa kotona. Viimeisten vuosien aikana, en ole tehnyt juuri mitään yksin. Olen pitänyt lapset mukana kaikessa. En halunnut nukkua yötäkään poissa kotoa. Viime syksy muutti elämääni. Lähdin tekemään asioita, joita en ole tehnyt vuosiin. Se oli fiksu veto! Olisi pitänyt ymmärtää se jo aiemin. Mieheni on rohkaissut minua kautta aikojen  ottamaan omaa aikaa. Viime syksyyn asti vastaukseni on ollut negatiivinen. Olen kerta toisensa jälkeen todennut, että en tarvitse omaa aikaa. 
Viimeisestä Helsingin matkastani on kulunut pari kuukautta. Tulevan viikon Maanantaina lähden jälleen. Majoitun yhden yön rakkaan siskoni ja hänen perheensä luona Vantaalla. Tiistaina tapaan useamman Helsinkiläisen blogiystäväni. Eniten odotan "sielunsiskoni" NAKUN tapaamista. Siitä tulee huippua!
Helsingissä säännöllisesti käyville vinkkaan HSL ARVO/MATKAKORTISTA. Äitini, joka työskentelee osa-aikaisesti eduskunnassa käyttää kyseistä korttia. Viime syksynä hommasin sellaisen itselleni. Todella kätevää! Uusi kortti maksaa 5€. Tuon maksun jälkeen voit ladata kortillesi haluamasi summan. Korttia saa kahdenlaista. Toinen on henkilökohtainen, jota vain sinä voit käyttää. Toinen on haltijakohtainen, jota voi käyttää kuka vain. Superkätevää! Lisätietoja kortista löydätte  HSL:n sivuilta TÄÄLTÄ!
Mitä muuta? Tänään on Lauantai. Jostain syystä en ole saanut aikaiseksi juuri mitään. Surkiaa! Paljon olisi tekemistä. Illaksi lähden töihin. Mukavaa päivänjatkoa teille armaat!

/Postauksen kuvat saavat hyvälle fiilikselle. Tapasin toisen kuvan pientä seuralaista ja hänen äitiänsä ELSAA useamman kerran. Aivan mahtavaa seuraa! Erityisesti mieleeni jäi tuokin kerta, kun rymysimme eduskuntatalon marmoriportaissa./

Lähetä kommentti

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne