easy treenitorstai

3. huhtikuuta 2014



/Yhteistyöpostaus Easyfit/ Tänään on Torstai. Johanna Koon olisi kuulunut olla Vaasan EASYFITILLÄ vaan toisin kävi. Kärsin kurkkukivusta ja pienimuotoisista flunssan oireista. Ärsyttävää ja niin tyypillistä! Lukuisat kuurini ja kunnonkohotusprojektini ovat keskeytyneet hetkellisesti juuri tämän kaltaisista syistä. Minkä ihmeen takia tällaiset iskevät aina, kun on aloittamassa jotakin? 
Onneksi sentään KATIN minulle tekemät "ruokalistat" ovat pitäneet. Edelleenkin se salaatin ja vihannesten määrä järkyttää, mutta jos luitte postaukseni "SALAATINVIHAAJA" tiedätte jo minun keksineen keinot. Huvittavaa, mutta olen juonut päivittäiset salaattini. Tässä kohtaa naurattaa jo itseänikin. Kati kehoitti minua olemaan täysin ilman sokeria ensimmäiset kaksi viikkoa. Sekin on pitänyt, vaikka kuolasinkin tänään erään Minimanissa pyörineen asiakkaan irtokarkkipussia.
Näiden asioiden lisäksi olen todennut, että meidän täytyy muuttaa "treenipäiviä". Olimme alkuun suunnitelleet, että tekisin yläkropan treenin Maanantaina tai Tiistaina, jalat Torstaina ja jotain muuta vielä viikonloppuna. Nyt Maanantait ja Tiistait ovat kuitenkin osoittautuneet todella stressaaviksi. Koulupäivät ovat pitkät ja lapsiakin on kuljetettava. Sauvakävelyä ja pyöräilyä olen harrastanut säännöllisesti. Kyllä tämä tästä! Minun on kuitenkin todettava, että tämä on haastavaa. On helppo sanoa, että jokaisella on 24 tuntia vuorokaudessa ja että kaikki on vain suunnittelusta kiinni. Jos joku olisi sanonut tuon minulle esimerkiksi Tiistaina, olisin saattanut nöksähtää. Sinä päivänä nimittäin heräsin kello 8 ja vaatetin 4 lasta. Kuskasin yhden kouluun ja suuntasin kolmen kanssa VKS:n labraan. Sieltä sitten jätimme yhden kouluun ja ajoimme kahden kanssa kotiin. Vaihdettiin vaatteita ja syötiin. Vein kaksi hoitoon vanhemmilleni ja ajoin kouluun. Koulu päättyi kello 19 ja olin kotona 19.20. Kaupassakin piti käydä ja sen tein tuon jälkeen. Kyllä! Kaikilla on samat 24 tuntia, mutta välillä ne ovat monilapsisella äidillä täynnä. En todellakaan pidä itseäni sankarina, mutta  haluan vain tuoda hiukan eriävää mielipidettä ehtimiseen. MUTTA silti olen edelleenkin sitä mieltä, että jokainen löytää ajan treeniin jos haluaa, myös minä. Kiitos ja kuittaus! Jatketaan!

/Melkoinen "tekstimaratoni". Easyfitillä on parhaillaan tarjouksia PT-palveluihin liittyen. Jos olet kiinnostunut aiheesta, ota yhteyttä KATIIN. Saatettaisiin pian treenata yhdessä./

Lähetä kommentti

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne