Norrköping

13. kesäkuuta 2014














Mamma huokaa! Tänään kävimme NORRKÖPINGISSÄ. Kyseinen kaupunki on todella kiva. Shoppailimme siellä usein kun täällä asuimme. Tänään mukana kulki 4 lasta. Lapset saivat toivomansa, mutta minä en juurikaan tehnyt hankintoja. Minun on äärettömän hankala keskittyä ostoksiin, kun lapset ovat mukana. Tänään mukana olivat myös appivanhemmat eli peräänkatsojia oli. Siltikään en pystynyt keskittymään. Takaraivossa jyskytti jatkuvasti lasten laulu "mennään jo kotiin". Kahviteltiin kivassa paikassa ja kameraan tarttui paljon kuvia. Ylioppilaat juhlivat tänään Ruotsissa opintojen päättymistä ja aikuisuutta. Eräässä nuorten rekassa oli mainio teksti " Tack Google, utan dig skulle vi inte stå här idag". Ruotsissa "ylioppilashommat" ovat hyvin erilaiset kuin suomessa. Jokainen saa valkoisen lakin kunhan vain kurssit ovat jotenkuten suoritetut. Minkään sortin kirjoituksia ei ole. Tyypillisiä "härpäkkeitä" yo-juhliin liittyen ovat isot taulut keppien päässä, jossa on juliste/kuva ylioppilaasta pienenä/vauvana. Kauloissa heillä roikkuu pieniä pehmoleluja Ruotsin värisissä sinikeltaisissa nauhoissa. Torvet soi ja meteli on korkea, kuten kuuluukin.

/Ostin Lagerhausista pienen palkinnon arvontaani, jonka julkaisen aivan pian./

//Ja kyllä, näette oikein. Feikkicrocsit urgh!! Pitäs saada äkkiä muuta jalkoihin//

Lähetä kommentti

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne