Bloggarin elämä + kiitos!

3. syyskuuta 2014

A blogger

Löytö- blogi täyttää tänä syksynä 5-vuotta. Uskomatonta! Viiden vuoden ajan olen blogannut aktiivisesti lähestulkoon joka päivä. Postaustahtini on aina ollut tiheä. Vieläkään ei kyllästytä. Olen viimepäivinä pohtinut blogiharrastustani ja sitä, mitä se on minulle antanut. Voin todeta, että suurin osa nykyisistä ystävistäni ovat bloggareita ja tämän harrastuksen kautta löytyneitä. 
Viisi vuotta sitten muutimme Ruotsista Vaasaan. Olin bloggarina yksin. En tiennyt enkä lukenut vaasalaisia blogeja. Muutama vuosi myöhemmin perustin eräänä iltana Facebookryhmän VAASAN ALUEEN BLOGGARIT ja totesin, että en ole yksin. Meitä on paljon! On ollut upea tutustua muihin vaasalaisiin bloggareihin. Viisi vuotta sitten luin blogeja aktiivisemmin, kuin nykyään. Blogeja on armottomasti. Itse tykkään rehellisistä, avoimista ja hyvällä mauilla tehdyistä blogeista. Tekstejä en lue juuri koskaan kokonaan, katselen lähinnä kuvia. Osa blogeista sytyttää heti, osa ei. On bloggareita ja bloggareita. Osan kanssa suhteet ovat läheiset, osan kanssa etäiset. Tähän vaikuttavat ne kuuluisat "kemiat". Kemiat ovat kohdallaan muunmuassa NAKUNTUULANNELINMAIJUNNETANSANNIKSENNADIANLINKUN ja TAPION kanssa. Kiitos teille mukavista ja antoisista "chat" hetkistä. Osan kanssa parannamme maailmaa lähes päivittäin. Kai tämä on jonkinlainen kunnioituksen ja kiitoksen osoitus näin keskellä viikkoa. Siis, kiitos ja hyvää yötä!

10 kommenttia

  1. Mie tykkään tästä blogista! Mukava, iloinen, kiinnostava, tavanelämää näyttävä blogi! Onnea 5 vuodesta. Pitkä aika kuitenkin.

    VastaaPoista
  2. Seuraan uteliaana blogiasi ja tykkään tyylistäsi. Itse olen bloggailut pari vuotta ja innostus tuntuu vaan lisääntyvän. Jos tämä olisi palkkatyötäni, niin voisin ilolla tehdä tosi pitkiä päiviä!
    Wau mikä tukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina <3 Onhan tämä mukavaa puuhaa. Terkkuja!

      Poista
  3. Wau, Rouva näyttää upeelta!
    Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne