Löytöjä, kirppispohdintaa ja hiukan kritiikkiä

5. lokakuuta 2014

Black shoes

Black leather shoes

Jewell

Minimalismin myötä "kirppislöytökassini" on kuihtunut. Ostan todella vähän ja harkitsen erittäin tarkkaan asioiden tarpeellisuutta. Kävin perjantaina SPR:n kirpparilla pitkän tauon jälkeen. Yleensä en halua ilmaista negatiivisia mielipiteitäni julkisesti, mutta nyt annan kyseiselle kirpparille hiukan  palautetta. Olin nimittäin pettynyt, niin pettynyt. Luin hiljattain ystäväni FB päivityksen, jossa hän kirjoitti SPR:n liian korkeista hinnoista. En uskonut. Valitettavasti jouduin toteamaan Perjantaina  saman itse. Lastenvaatteiden hinnat olivat nousseet. Tavallisista kulahtaneista mekoistakin pyydettiin kolmesta eurosta ylöspäin. Tuolit, joita ennen saattoi löytää 7-10 euron hintaan, ovat muisto vain. Tuolit maksavat tätä nykyä 12 eurosta ylöspäin, suurin osa 20 euroa. Samalla kirpputori on alkanut valitsemaan vastaanotettavat tavarat.Ystäväni vei hiljattain kassillisen vaatteita. Kirpparin työntekijä kävi läpi jokaisen vaatekappaleen. Yhdessä paidassa oli pieni millin reikä, jota ei edes ystäväni itse ollut huomannut. Se ei kelvannut. Ystäväni otti paidan takaisin ja pitää sen itse. Se ei kelvannut edes avustuskuormaan vieraalle maalle. Ymmärrän heidän ongelmansa suurten tavaramäärien vuoksi, mutta ylihinnoittelulle en keksi puoltavaa selitystä. Yleensä olen löytänyt kyseiseltä kirpparilta paljon kivoja asioita edullisesti, mutta en enää. Sääli! Lupaan huikata, jos vielä joskus löydän.
Adam ja Ewa on nykyään ystävällisen palvelun paikka. Ennen he saivat palautetta tylystä asiakaspalvelusta, mutta nykyään he saavat silloin tällöin ruusuja Ikkuna-lehdessä. Olen huomannut muutoksen! Kassahenkilökunta tervehtii iloisesti. Tämä on hyvä asia! 
Tänään kävin Suvikirppiksellä. Paikka on ihan jees! Ainut mikä pistää hiukan silmään on armoton uusien tuotteiden myynti. Useita hyllyjä täynnä saippuaa, pesuaineita ja muovisia hilavitkuttimia. Niiden hinnat eivät ole sen edullisempia kuin Minimanin, Honkongin tai muiden halpojen kauppojen hinnat kyseisille tuotteille. Joidenkin tuotteiden kohdalla saattaa säästää jokusen sentin. 
Palosaaren kirpparikin on koluttu hiljattain. Kiva pieni paikka ja meitä niin lähellä. Suosittelen käymään! Kuvissa näette kaksi huippulöytöäni. Kengät ostin tänään Suvikirppikseltä. Ne ovat merkiltään Pomarfin ja ovat lähestulkoon käyttämättömät. Maksoin niistä 4, 50€. Alimman kuvan koru löytyi Perjantaina SPR:ltä hintaan 1,80 €. 

/Jos haluatte saada selville, mikä ilmoitus sai aikaiseksi viikon parhaat naurut, käykää tsekkaamassa se TÄÄLLÄ! Juttu, joka taasen saa minut melkein halkeamaan ylpeydestä on TÄMÄ!/

18 kommenttia

  1. Det är länge sen jag besökt Röda korsets loppis nu, men har förstått att det har blivit riktigt dyrt där. Synd, jag tyckte tidigare att du kunde hitta riktigt bra i klädväg där. Annars är mina favoriter Eva&Adam samt Fyndis. Borde kanske boka in en loppisdag i kalendern snart och besöka några av stans loppisar.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja, visst! Det är synd :/ Boka en loppisdag...det är roligt att kolla runt ibland :)

      Poista
  2. En ole ennen kuullut, että lahjoitukset käydään antajan edessä läpi, mutta ehkä heillä on tähän syynsä.
    Eri järjestöjen kirpputorit joutuvat maksamaan myynnistä saamistaan, eteenpäin avuksi tarkoitetuista rahoista, pitkän pennin kaatopaikkamaksuja rahdatessaan kaatopaikalle lahjoitettua rikkinäistä ja likaista roinaa, jonka lahjoittaja olisi voinut itse laittaa roskiin, jos olisi viitsinyt ajatella.
    Moni "lahjoittaa" tavaraa, jota ei itse voi käyttää. Monella lahjoituksen antamisen syynä on rikkinäinen vetoketju, reikä paidassa, lähtemätön tahra rinnuksissa tai vaikka vauvan paita, josta ei ole viitsinyt pestä viimeisiä oksennuksia pois. Lahjoitustavaroiden pitää olla niin hyviä, että itse voisi niitä pitää, (miehillä parempia, koska käyttävät vaatteensa yleensä loppuun).
    Ei minkään järjestön kannata lähettää rikkinäisiä vaatteita avustuksena ulkomaille. Lähettäminen maksaa paljon. Ja miksi avustuksen saajan pitäisi käyttää rikkinäistä vaatetta? Siksikö, että lahjoittaja saa itselleen hyvän mielen?

    Vaikka SPR kuten monet muutkin hyväntekeväisyyskirppikset saavat tavarat lahjoituksina, se ei tarkoita, että heidän pitäisi myydä ne ilmaiseksi eteenpäin. Heillä on kulunsa + tarkoitus on kerätä rahaa. Kun vertaa hintoja omia tavaroitaan myyvien henkilöiden kirppispöytien hintatasoon, samaa tasoa on. Hinta-laatusuhdekin vaihtelee molemmissa hinnoittelijan omien arvottamisien mukaan.

    Tämä paasaus tulee sen vuoksi, että olen itse pari päivää lajitellut avustukseksi lahjoitettua tavaraa. Yhdessä erässä oli neljä säkillistä ja kaksi laatikollista ullakolta haisevaa ryppyistä ja säkkeihin mytättyä vaatetavaraa. Kaksi säkillistä meni roskiin, koska takeista tai housuista olivat vetoketjut rikki tai kengät linttaan astuttuja. Pari säkillistä menee matonkuteiksi leikattaviin. Mutta saihan lahjoittaja lahjoittaa itselleen hyvän mielen.
    Olen saanut monta kertaa vauvanvaatteita, joissa on ollut oksennukset pesemättä, ei siis vain tahroja.
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän....mutta nyt ystäväni kohdalla oli kyse todella pienestä virhestä jotai ei edes itse ollut huomannu...eikä mistään surkeesta risasesta kledjusta...mutta mutta, ymmärrän hyvin tuon roskan turhan lähettämisen....sen ymmärtää. Ongelmaksi tässä tulee varmasti se, että moni ei jatkossa vie heille enää. En ainakaan minä. Itse lahjotan aina ehjää, enkä varmasti ole ainut joka niin tekee. Hinnoista olen ehdottomasti sitä mieltä, että kirpparilla kirppari hinnat. En todellakaan maksa kahtakymppiä tavallisesta tuolista esim...eikä varmaan moni muukaan. Lastenvaatteidenkin suhteen...miksi ostaisin vaikka 4,50 mekon kun saman tyylisiä löytyy puoleen hintaan muilta kirppareilta. Ymmärrän myös rahan keruun ja sen, että esimerkiksi oikeasti arvokkaista pyydetään hyvä hinta...mutta sitä en ymmärrä et tavalliset trikoovaatteet hinnotellaan yläkanttiin. Tästä aiheesta on ollut paljon keskustelua paikallisissa FB ryhmissä. Siellä joku mainitsi SRP:n kirpparit (joku joka ilmeisesti tiesi asioista tai ainkin puhui niin) ja heidän kirppistoiminnan, joka oli kuulemma vain pieni sivu juttu koko organisaatiossa. Tosin uskalsin epäillä asian olevan just niin. Oli miten oli on paikassa valitettavasti tapahtunut muutosta huonompaan. Kirppisfriikkinä olen sitä mieltä, että vanha suomalainen retromerkkinen takki ei voi maksaa 25 euroa eikä perus HM:n trikoinen mekko 4 euroa. Niillä hinnoilla ne jäävät hyllyihin. Toivottavasti ei jää...sillä haluan toki, että Vaasassakin on SPR:n kirppis. Onneksi kaikki ei ole niitä "oksennus" kaman jättäjiä. Toivon todella et ihmiset miettivät mitä jättävät ja että SPR pitää kamansa kirppishinnoissa. Nyt hyllyillä valitettavasti lojuu samaa kamaa.

      Poista
    2. Niin ja tosiaan täällä vaasassa käyvät kaiken nyt läpi kun viet....Mitään ei oteta enää suoraan...

      Poista
  3. Nuo kengät ovat ihan huippuhienot, ajattelin, että olit ostanut ne sieltä kenkäillasta!
    Ja kirppiksistä suosikkini on Adam&Ewa, palvelu siellä on tosi mukavaa ja ystävällistä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nää on upeet. Joo, Aatami ja Ewa on kyllä nostanut profiiliaan <3

      Poista
  4. Siskollani on ihan vastaavanlainen kokemus SPR:n valintatilaisuudesta. Muija kaivoi kassit hitaasti läpi ja tarkasti jokaisen tuotteen läpikotaisin. Lahjoittajalle todella epämiellyttävä tilanne olla siinä ikään kuin "tuomiolla", kelpaavatko hänen tavaransa. Sisko esitteli minulle SPR-muijan hylyt ja esimerkiksi hyväkuntoinen lasten kirja oli hylätty, kun viimeiseltä sivulta löytyi heikko puuvärillä vetäisty viiva. Poimin hylkykassista käyttämättömän oloisia vaatteita, joissa poikani nyt temmeltää. SPR meni meillä boikottiin saman tien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, mä en enää halua viedä sinne juuri tuon takia. Kaiken lisäksi varmasti vastaanottajat ovat erityyppisiä ihmisiä...seiso siinä sitten lahjotusten kanssa lakki kourassa. Omassakin kaapissa on vaatteita, jotka eivät ole täydellisessä kunnossa, mutta ovat silti käytössä. Vielä kun ajattelee maita joissa on kova hätä eri asioiden suhteen...on vaikea kuvitella, että he nöksätäisivät jos lahjana saadussa vaatekassissa on aavistuksen epätäydellinen vaate...enkä nyt tarkota mitää risaa rättiä. Oudoksi menee mun mielestä tuo homma :/

      Poista
  5. En ole enää vuosiin vienyt SPR:lle juuri heidän hintapolitiikan vuoksi. Siellä on monet vaatteet puolikin vuotta rekissä; miksihän?
    Tai siellä saattaa olla vaatteet saman hintaisia, mitä alessa uutena.
    Tai juurikin Marimekon takki 40-50 e, h&m 10-20 e.

    Ymmärrän, että heidän täytyy tarkistaa, mitä otetaan vastaan, mutta yhtälailla SPR voi hyödyntää ja käyttää vanhaa kuten muuallakin; myydä lumppuna, irroittaa vetoketjut ja napit ja myydä ne eteenpäin.
    Ehkä liikaa heille työtä?

    Onhan se surullista, että lahjoitettavaa tavaraa on niin paljon, ettei kyetä ottamaan vastaan. Toisaalta jos hinnat on alhaisemmat, niitä myös ostetaankin eikä tavara jää pyörimään.

    Itse olen löytänyt nyt pari ihanaa, pientä lahjoituskirppistä. Hinnat kohdillaan, ei liian isoa toimintaa. Sinne vien lämpimästä sydämestäni, kun tiedän, ettei pääajatus ole tienaaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Mitkä ne kirpparit on johon voi lahjottaa?? Vois hiukan kertoa niistä vaihtoehtoina :)

      Poista
    2. Toinen on nuorten MT-kuntoutujien Koulukadulla, Himpukat tms. Kasarmin vanhoja taloja, käynti Koulukadulta.
      Toinen on sitten myös Koulukadun varrella oleva poikkikatu, mutta kun en muista kadun nimeä. Sairaalalta päin ajettaessa ohi Korsholman puistikon, ennen Vaasanpuistikkoa ja vasemmalla puolen (eli rantakadun ja Koulukadun välissä)..
      Sekavaa? :D

      Ja tietty Samaria :)

      Poista
  6. Eikös Samaria-kirppis Vaasan Ristinummella ole paikka, minne voi lahjoittaa? Sieltä tekee joskus hyviä löytöjä ainakin ja vapaaehtoistyöllä ymmärtääkseni pyörii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin sehän on :) Mikä on toinen? Kun kaksi olis

      Poista
  7. H&M llä on keräyslaatikko tekstiileille, pussillisesta vaatetta saa 15% ale kupongin. Vaatteet menevät kierrätykseen, hyväntekeväisyyteen ja teollisuuden uusiokäyttöön. Ja saahan siitä seuraavasta pakollisesta mustasta topista sitten pari euroa alennusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! :) Teen tästä vinkkipostia myöhemmin.

      Poista
  8. Sepänkylässä Folkhälsanin kirppari otta iloisena vastaan aivan kaiken!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä <3 Vihjasen näistä vaihtoehdoista myöhemmin postissa :)

      Poista

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne