Pieni sisustaja ja melkoinen ralli!

6. marraskuuta 2014


Uskomatonta mikä päivä! Heräsin aamulla hiukan ennen kahdeksaa. Aivan käsittämätöntä, miten paljon ihminen voi tehdä päivän aikana. Kuskasin kolme lasta kouluun ja otin neljännen mukaan omaan kouluuni. Opiskelimme Juditin kanssa sisustustyötä koko aamupäivän. Kaksi ensimmäistä tuntia sujui hyvin, mutta sitten alkoi olla "tulsaa". "Mamma, lopeta tietokoonella pelaaminen, taalla on tulsaa". Suhteellisen hyvin aamupäivä kuitenkin sujui. Omasta koulustani ajoimme suoraan lasten koululle ja sen jälkeen kotiin. 
Tämän jälkeen käynnistyi uusi ralli. Kävin kirjakaupassa, Koo-kengässä ja ruokakaupassa. Rallin jälkeen palasin jälleen kotiin. Koko ilta on kulunut viimeistellessä huonekalupiirrustustani. Käväisin vielä hetki sitten vanhempieni luona tulostamassa materiaalilistoja ja inspiskuvia huonekalukansiooni. Nyt istun tässä ja pää on tyhjä. Huomenna kello yhdeksän aamulla aloitan valmistamaan työnnäytteenä suunnittelemaani huonekalua. Teen kirjoituspöytä/hyllyn joka koostuu erillisistä vanerilaatikoista. Pintakäsittely ei kuulu näyttöön, mutta tämä lastenhuoneeseen tuleva mööbeli saa värinsä myöhemmin. Nyt otetaan naisesta mittaa. Mööbelin on oltava valmis Lauantaihin kello 15 mennessä. Wish me luck!

/Piirrustukseni mööbelistä puuttu ylläolevassa kuvassa kaksi jalkaa, mutta nyt nekin ovat sinne piirretyt. Hyvää yötä!/

4 kommenttia

  1. Mukava blogi sinulla; vierailen joka päivä. Saako kysyä missä tuo kuva mummusta tyttäresi takana sijaitsee. Taitaa olla minulle tuttu ihminen nimittäin siinä :) Onnea näyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Heleen! Eli tuo kuva on meidän koululta eli Yrkes Akademin I Österbotten...vahassa vaasassa :) Onko tuttu?? Koulu on aivan upea....koko seinän kokoisia puhuttelivia kuvia ison lasikehyksen takana. Upea rakennus! Kiitos, näyttö mennyt tähän asti hyvin :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi. Juu, minun edesmennyt mummuni. :)

      Poista
    3. Oi ihanaa <3 Mä oon ihaillu tuota ihmistä kuvassa ihan alusta alkaen <3 <3 Hieno mummu <3

      Poista

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne