Voittaja fiilis! Sisustustyön näyttö on valmis. Arvatkaa mikä tunne?

15. joulukuuta 2014

Tunnelmallinen kynttilänvalo
Pieni valkotukkainen poika
Väripaletti

Moi! Vieläkö muistat minut? Olen se Ekojohanna. Olen ollut viimepäivinä hiukan poissaoleva, johtuen koulutöideni määrästä. Olen tullut takaisin. Sisustustyön näyttö on valmis ja tunne on aivan mahtava. Kaksi viimeistä viikkoa ovat olleet todella kiireisiä. Olen etsinyt sopivia hanoja, suihkuja, vetimiä, ovia, pinnotteita ja ja ja, mutta nyt on työ tehty ja tulos hyvä. Ainakin raadin ilmeiden ja asiakkaan juttujen perusteella vaikuttaisi siltä, että onnistuin hyvin. Piirrustukset tosin ovat mitä ovat. Se on laji, jota minun on totisesti harjoiteltava enemmän. 
Nyt putsaan työpöytäni, maalaan sen valkoiseksi ja siirrän KIRKASVALOLAITTEENI sille kuuluvalle paikalle, lepakkotuolin viereen. Valo auttoi ja piti minut hereillä viime yönä. Olin jopa virkeä. Nukahdin vasta puoli neljä. Tämän postauksen kuvat ovat ehkä blogiurani hämärimmät, mutta   täynnä elämää. Huomisesta eteenpäin rentoudun, kotoilen ja nautin rakkaiden lasteni seurasta. Aamulla ajan Raippaluotoon MARIKAN luokse kasvohoitoon. Kiireisen jakson aikana on tapahtunut paljon kivoja asioita. Jännitän hiukan Helmikuuta, sillä silloin tapahtuu jotakin todella jännittävää. Olen solminut myös uuden yhteistyösopimuksen loistavan KN2:n kanssa. Vaikka elämäni on aika ajoin hektistä ja väsyttävääkin, löytyy jokaisesta päivästä jotakin kivaa, kuten esimerkiksi kynttiläiltapala jonka tyttäreni tarjoaa minulle juuri nyt! Siis moi! 

2 kommenttia

  1. Onnea suorituksesta! Kyllä opiskelu kannattaa, ja aina siitä saa jotain itselleen. Oletko perustamassa omaa yritystä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Taidan laittaa ja tehä työn ohella sivubisneksenä :) Terkkuja Aikulle!

      Poista

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne