Vuoden 2014 hiukset

27. joulukuuta 2014

Lyhyiden hiuksien kampauksia

Jos vuosikatsaukseni rasittavat, suosittelen vaihtamaan blogikanavaa pariksi päiväksi. Voit selailla sillä aikaa, vaikka räväkkiä nuorisoblogeja tai asiapohjaisia aikuisblogeja. Naurua tähän. Vuonna 2014 löysin itselleni täydellisen kampaamon. FLOWN tytöt ovat pitäneet kutrini kuosissa ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Alkuvuodesta sain hiukseni vielä nutturalle. Toukokuussa hiusten mitta lyheni ja siirryttiin polkkaan. Väri on säilynyt vuoden läpi suhteellisen samana. Uutuutena minulla on otsatukka. Sellainen on ollut haaveissani aina. Valitettavasti minulla on ollut muistissani muutaman kampaajan sanat vuosien takaa "sinulle ei otsatukka sovi". Kun Ani ehdotti viimeisellä kampaamokäynnilläni otsatukkaa, suostuin heti. Päivääkään en ole katunut. Hiukseni ovat nyt erittäin helppohoitoiset ja stylet. Tykkään! Miltä näyttää hiukseni vuonna 2015 jää nähtäväksi. Sen tiedän, että olen lähestulkoon aina avoin muutoksille. Erityinen kiitos Anille ja Janikalle upeasta joululahjasta! 

/Luvassa vielä muutama vuosikatsaus. Maltatteko odottaa esimerkiksi Vaasan alueen blogien 2014 kohokohtia?/

2 kommenttia

  1. Katsoin heti,että nuo ylimmän rivin keskimmäiset ovat ehdottomasti parhaat..että sinulle sopii hienosti tumma sävy. Sitten huomasinkin,että ehkä ne ovatkin kulmakarvat! Sinulle passaa tosi hyvin tuollaiset linjakkaat tummat kulmat! Ja ihanaa kyllä,kun joku jaksaa käydä kampaajalla noin usein.

    Nää vuosikatsaukset on kivoja lukea..tai siis katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana <3 Joo, itseasiassa siinä keskimmäisessä kuvassa mut on just meikattu Flowssa ;) Eli aika paljon on meikkiä, jota normisti ei niin paljoa ole. Itseasiassa en ole oikeestaan kovin usein käynyt kuitenkaan...varsinkin alkuvuosi oli mekein vain itse värjäämistä ja kotikonstein. Sen jälkeen kun leikkasin lyhyet on ollu pakko käydä useammin vaikka ei silloinkaan kun joku parin kolmen kuukauden välein. Lyhyt on siinä mielessä hankalampi, että sitä on pakko käydä siistimässä...tasapitkä on helpompi. Olis niin kiva kun vois käydä vaikka joka toinen kuukausi, mutta olen valitettavasti liian köyhä opiskelija ;) Terkkuja ihanalle Ilonalle <3 Oon just saanut valmiiksi seuraavan katsauksen ja se liittyy vaateisiin ;)

      Poista

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne