Keittiövalintani, pitävät aikataulut ja loistavat alekoodit Epoq-keittiöön ja Lasipiha VP Tekoniemeen! Olo on kuin joulupukilla!

18. marraskuuta 2015

tapwell messinkinen hana
Keittiö inspiraatio
keittiön välitilan mattalasi
tapwell evo messinkinen hana

/Postaus yhteistyössä: EPOQTAPWELL ja LASIPIHA VP TEKONIEMI/


Keskiviikko ja keittiöpostia! Odotin eilen, jotta sää kirkastuisi ja saisin hyvät kuvat uudesta keittiöstämme. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan sää pysyi sitkeästi apeana ja harmaana. Päätin kuitenkin, että esittelen osan keittiöstä jo tänään. Kuvat ovat hiukan kitsaat, mutta näytän taatusti lisää, kun saan paremmat! 

Keittiövalinta: 

Kyllä! Se on EPOQ! Keittiön valitseminen ei ole helppo juttu ellei visio ole selvä. Vaikka se sitä olisikin, on valinta silti vaikea. Valmistajia löytyy valtava määrä. Oma valintani oli loppupeleissä melko helppo. Hinta! Valitettava totuus on se, että hinta ohjaa, koska osa-aikatyötä tekevän opiskelijan tulot eivät päätä huimaa. Miehelläni on toki normaalit tulot, mutta tämän kokoisella perheellä on myös melkoiset menot. Valitsin Epoqin, koska heillä on hyvä hinta-laatusuhde ja tyylikkäät valikoimat. Muutamalla ystävälläni on niinikään Epoqin keittiö ja he ovat olleet tyytyväisiä. Tämän lisäksi suunnittelu ja tutustuminen keittiöön oli helppoa. VAASAN GIGANTTI sijaitsee meitä lähellä. Käväisin katsastamassa mallistoja ja löysin sopivan. Suunnittelu sujui hyvin. Kerroin tarkat toiveeni ja keittiö piirrettiin niiden mukaan. Minä halusin puolimatan mustan keittiön, ilman vetimiä, yhdistettynä valkoiseen yläkaappiin. Sopiva malli löytyi, MUSTA INTEGRA. Se on upea! Keittiön toimitusaika oli vaivaiset kaksi viikkoa. Tosin ymmärsin, jos olisin tilannut myös tason, olisi toimitus kestänyt 4-6 viikkoa. Hommat toimivat moitteettomasti ja aikataulut pitivät! Esittelen integroidun mikroaaltouunin ja toisen puolen keittiöstä heti, kun saan julkaisukelpoisia kuvia. Jotkut ovat kyselleet, miksi en hankkinut integroitua tiskikonetta. Halusimme pitää vanhat koneet ja laitteet, koska budjettimme keittiön osalta oli 5000€. Tärkein osa keittiöremonttiamme oli vanhojen haisevien levyjen purkaminen. Budjetista iso osa kuluikin siihen. Jostain syystä pidän valkoisesta tiskikoneesta. Minusta se sopii mainiosti, kun ylä-ja jääkaappi sekä pakastin ovat valkoiset.

Yhdistin Epoqiin myös IKEAA. Työtasot ovat EKBACKEN  malliset. Ne ovat laminoidut, usko tai älä. Mielestäni erittäin aidon näköiset. Allas on HÄLLVIKEN. Näillä hankinnoilla sain kustannuksia hiukan pienemmiksi. Ikeakin toimitti tavaran sovitussa aikataulussa. 

Hana: TAPWELLIN EVO 184 kruunaa keittiömme. Messinkinen hana tuo sopivasti glamouria muuten hyvin suoraviivaiseen mustavalkoiseen kokonaisuuteen. Hana toimitettiin kolme päivää siitä, kun tein tilaukseni. 

Keittiön välitila: Mattalasi! Alunpitäen suunnittelin välitilaan betonipinnoitetta. Halusin jotakin mattapintaista. Lasi ei käväissyt mielessäni ennen kuin satuin kysäisemään LASIPIHA VP-TEKONIEMELTÄ, jos saatavilla olisi mattalasia. Oli! Itseasiassa tämä on moninverroin helpompi pitää puhtaana, kuin betoni tai maalipinta. Lasi on maalattu sen takapuolelta eli ulospäin pinta on täydellisen sileä. Pinta on helppo pyyhkiä ja minkäänlaisia rätin jälkiä ei siihen jää. Kaunis ja käytännöllinen! 

Keittiö on valmis! Olen siitä äärettömän iloinen! Huoneilma on loistava ja vanhat levyt ovat historiaa. Remontti kesti 4 päivää. Super nopeaa ja näppärää! Ystäväni yritys BYGGAKUTEN hoiti hommansa mainiosti. Remonttireiskat saapuivat sovitusti joka aamu kello 7 kunnes työ oli valmis. Kaiken lisäksi he olivat vielä mukavia tyyppejä! Olen supertyytyväinen aivan kaikkeen!

ALEKOODI Blogini lukijoille!



LASIPIHA VP TEKONIEMI: 

Koodilla LÖYTÖ saat 10% alennuksen välitilan laseista joko LASIPIHAN VERKKOKAUPASTA tai heidän kivijalkamyymälästään. Alennus koskee varastosta löytyviä tuotteita ja on voimassa Huhtikuuhun 2016 saakka!  

Hei, ja olo on kuin joulupukilla! Melkoiset edut! Käytä hyödyksesi, jos aihe on ajankohtainen! Jos jokin asia jäi kaivelemaan, kysy! Vastaan mielelläni! 

12 kommenttia

  1. Ihan näin suurta keittiöremppaa ei meille ole tulossa, mutta edelleen pähkäilen hana-asiaa. Allas ja tasot on jo päätetty, mutta ensimmäistäkään tilausta en tee ennen kuin oon saanut ton hanan tilaukseen. Miten voi olla näin vaikeaa :)

    Teidän keittiöstä tuli kyllä kaunis ja just sun näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Joo kannattaa päättää kaikki ennen kuin tilaa tai ainakin suunnitella valmiiksi. Toi allas on muuten tosi huippu <3 Toimii ja helppo pyyhkiä! Terkuja! ja joo nää on vaikeita juttuja kun olis niin monen näköistä ;)

      Poista
  2. Hana on täydellinen piste iin päälle! Oikein tyylikäs kokonaisuus. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jutta ja kiitos inspiksestä myös sulle :) <3

      Poista
  3. Todella kaunis keittiö ja hana on kyllä mustakin piste iin päälle. Täydellinen valinta! Tykkään tällaisista yhdistellen omalla budjetilla tehdyistä remonteista. Tulee kiva ja persoonallinen lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! <3 Terkkuja heiluvaan heinään <3

      Poista
  4. Hieno keittiö! Hana kyllä viimeistelee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Todellakin hana on niin kiva tossa yhteydessä :) Terkkuja Tunne Tilaan <3

      Poista
  5. Onnea uudesta keittiöstä, hieno on, ja tuo hana on ihana katseenkiinnittäjä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Se on ihana ja vieläkin nautin joka päivä ;) Terkkuja Elinalle <3

      Poista

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne