Minimalistin joulu / 4 kivaa! Hyödyllisiä lahjoja + muutama ajatus joululahjoista

10. joulukuuta 2015

TEHOSEKOTIN JA SUOLAMYLLY

TEMPUR PEITTO JA TYYNY












Meillä joulu on rauhallista aikaa. En ole koskaan stressannut joulua, tai ehkä vähän silloin kun asuimme ruotsissa. Silloin stressasin lähinnä pitkää merimatkaa ja sitä millaiset säät olivat, en joulua. Lahjahommat ovat meillä pienimuotoiset. Suvun/perheen aikuiset eivät osta lahjoja toisilleen vaan lapsille. Mieheni kysyy mitä minä toivon lahjaksi ja vastaus on aina sama "rauhaa päälle maan". Yleensä tokaisen kuitenkin, että osta mulle pullo hajuvettä, sellaista josta sinä tykkäät. Lapset saavat meiltä yhden yhteisen lahjan, joka on useinmiten jotain isompaa. Jokainen saa myös yhden oman lelun ja yhden pehmeän paketin. Minua ahdistaa armoton ostelu. Haluan kuitenkin jakaa eräänlaisen joululistan. Nämä ovat tavaroita, joita itse voisin kuvitella toivovani. Haluaisin laadukkaat peitot ja tyynyt. Blenderimme on sanomassa irti sopimustaan eli sellainekin olisi paikallaan. Valkoinen on pop! Aivan upea löytyy Clas Ohlssonilta. Mielettömän style ja yksinkertainen. Viimeaikoina olen hankkinut tyylikkäitä maustepurkkeja, jotka voivat olla näkyvillä. Mitä sinä toivot joululahjaksi? 


/TEHOSEKOTIN  NICOLAS VAHE SUOLA TEMPUR ORIGINAL TYYNY TEMPUR PREMIUM LIGHT PEITTO/

//Voi tietysti olla, että tuo blenderi ei ole tarpeeksi tehokas. Taitaa olla kooltaan aika pieni. Suosittele minulle valkoista blenderiä...onko sinulla? Mikä merkki?//

3 kommenttia

  1. Osta mieluummin sauvasekoitin. Vie vähemmän tilaa ja tiskiä tulee vähemmän. Mikään ei ole niinraivostuttavaa siivottavaa kuin levinnyt blenderin tuotos keittiössä. Itse luovuin omastamme tuosta syystä. Hyvää joulunodotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehehe, mä tykkään just päivastoin....meillä on sauvasekotin, mutta sitä ei käytä kukaan :D Hahaha, blenderi taasen on ollut käytössä lähestulkoon päivittäin jo vuosien ajan ;) Mies on tosi innokas tekemään smoothieta ja proteiinijuomia.... Mukavaa joulunodotusta Terhille <3 <3

      Poista
    2. Toisaalta tuota tehoa mä epäilen tossa pienessä...meillä käytössä olevan blenderin tulee olla kestävä ja tehokas, kun harvase päivä tehdään sillä :)

      Poista

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne