Väsähtänyt Tulppaani? Kukkakauppiaan parhaat vinkit tuunattuun tulppaanikimppuun ja hoito-ohjeet +sniikki piikki maalausprojektistani

24. tammikuuta 2016

tulppaanikimppu ja moderni keittiö
auringon valo sisustusksessa
mustavalkoinen kukkakuva
keittiö ja tulppaanikimppu

/Blogiyhteistyö/ANEMONE VAASA/

Väsähtänyt Tulppaani? Sisustusblogit ja muukin media hehkuttavat kevättä kohden mentäessä Tulppaaneja. Kyllä! Olen samaa mieltä, Tulppaanit kuuluvat kevääseen. Itse olen hiukan kyllästynyt siihen, että tulppaanikimppu laitetaan sellaisenaan maljakkoon. Näin minäkin olen tehnyt, kunnes tänä sesonkina päätin tehdä toisin. Minä olen sellainen kukkien ostaja, joka astelee kauppaan, valitsee kukat itse ja asettelee ne sitten kotona. Olen erittäin tuttu näky Vetokannaksen kukkakaupassa. Käyn siellä usein, koska asumme hyvin lähellä. Mahtavat ihmetellä, kun ostan lähestulkoon aina Eukalyptusta. Viikolla sovimme ihastuttavan yhteistyökumpanini ANEMONEN kanssa, että teemme yhdessä postauksen Tulppaaneista. Tällä kertaa halusin, että itse kukkakauppias Sinikka sitoo kimppuni. Siitä tuli aivan fantastinen!! Valkoiset pariisilaiset Tulppaanit ja Eukalyptus ovat muodoiltaan minimalistin mieleen. Kimppu on kaunis ja yksinkertainen, mutta silti monimuotoisen rönsyilevä. Ensimmäiset kuvat ovat otettu tuoreeltaan Perjantaina ja viimeinen  kuva tänään. Kimppu on edelleen kaunis! 


Sinikan vinkit:

Tulppaaneille on laitettava kylmää vettä. Laita vettä reilusti ellet halua täyttää maljakkoa päivittäin. Vesi on vaihdettava parin päivän välein. Tulppaanit säilyvät pidempään, jos nostat ne yöksi viileään. Älä koskaan laita Tulppaaneja tai muitakaan kukkia hedelmien lähelle. Hedelmät ja kukat eivät sovi yhteen! Kukkakaupasta ostettavat Tulppaanit säilytetään aina vedessä. Siksi niitä ei tarvitse pitää puketissa 20 minuuttia ennen maljakkoon laittamista. 20 minuutin ohje koskee vain markettitulppaaneja, jotka säilötään kaupassa ilman vettä. 

Jos haluat tuunatun tulppaanikimpun kannattaa sekaan laittaa muutakin kukkaa. Sinikan suositukset Tulppaanien seuralaisiksi ovat Anemone, Kirsikka, Helmihyasintti, Lumipalloheisi ja Freesia. Kukkakauppiaat ovat eksperttejä sitomaan kimppuja. Suosittelenkin heittäytymään! Pyydä kukkakauppiasta sitomaan kimppusi. He osaavat!


kukkakauppa

7- PÄIVÄÄ MINIMALISMIHAASTEEN  viimeinen päivä on käsillä. Puhdista pöytäpinnat ja piilota turha tavara ovien taakse, jos se suinkin on mahdollista! Tyhjän pöydän kruunaa kimppu tuoreita leikkokukkia. Itse ostan kukkia usein. Kukat ovat oiva tapa saada eloa ja väriä minimalistiseen sisustukseen. Kiitos haasteeseen osallistuneille! Luvassa on lisää tämän kaltaisia haasteita! Mukavaa alkavaa viikkoa!

/Aivan en ehtinyt saada valmiiksi ensimmäistä toivepostausta, mutta tuloillaan on! Sain toisenkin aiheen, josta eräs lukija halusi kuulla vinkkejäni. Palaan myös siihen aiheeseen!/

2 kommenttia

  1. Miten kaunis kimppu, kyllä ammattilaiset osaa!

    Huomenna, tai viimeistään tiistaina, on minunkin tarkoitus tehdä minimalistihaasteen viimeinen postaus. Keräsin siihen loput neljä päivää yhteen ja samaan postaukseen. Toivottavasti ei haittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana <3 <3 No ei haittaa sitten ollenkaan <3 Parempi myöhään kun ei ollenkaan ;) Terkkuja Kristiinalle!!

      Poista

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne