Fiiliksiä, kevätväsymystä ja yököttävää beesiä???

5. huhtikuuta 2016

Beiget seinät

musta design valaisin


Mistäkö aloittaisin? Jaa-a. Jälleen neljän päivän blogitauko. On totta, kuten blogikolleegani ovat kertoneet siitä, kuinka hankala on joskus saada aikaiseksi postausta tauon jälkeen. Kyllä! Fiilis on juurikin "Mistä aloittaisin?". Olen ollut paljon töissä. Arki rullaa ja päivät hujahtavat ohitse. Olen havainnut kevätväsymystä. Hyydyttää! Toisaalta olen nauttinut elämästä ilman onlinea. Teen isoa "someremonttia". Tarkoitukseni on jatkaa Facebookkini minimointia ja organisoida kanavia, joita käytän. 

Tänään oli asuntomme ensimmäinen näyttö. Aika oli omasta mielestäni hiukan huonon tuntuinen [16--->]. Toisaalta en ole asiantuntija. Armotonta tunkua ei ollut, mutta näyttö meni kuulemma mukavasti ja saattoipa joku olla myös kiinnostunut. MUTTA, se siivoaminen ennen...vaikka meillä on perussiivo kohdallaan, on hommaa silti aivan tarpeeksi. Nyt vain odottelemme ostajaa! Toivon todellakin, että myyntiprosessi ei ole ikuinen. Välivaiheet ovat rasittavia, se kun ei tiedä milloin muutto tapahtuu ja missä seuraavaksi asustamme. Olemme tulleet kuitenkin siihen tulokseen, että aiomme ottaa "timeoutin" ja mennä vuokralle. Koska olen sisustusfriikki, toivon löytäväni stylen vuokrakämpän, kun asunto on myyty. Itseasiassa, mietin jo postaus-sarjaa vuokra-asumiseen liittyen. Muutot ovat sisustajan elämässä aina uusi mahdollisuus. Voi luoda uutta ja muuttaa tyyliä! Sitä odotellessa!

Onneksi kauniit sisustuskuvat piristävät kevätväsymyksen vallannutta! On mukava haaveilla. Mutta mitä?!? Beesiä ja beigeä. Melko uskomatonta, että vielä vuosi sitten beiget ja beesit saivat minut yökkimään, mutta nyt haukon ihastuksissani henkeä. Uskon beigen/beesin/greigen vahvaan paluuseen! Jo nyt olen bongannut varsinkin RESIDENCEN ja PINTERESTIN kautta kyseistä väriä. Jenkkilässähän beige on erittäin suosittu sävy ja tulee varmasti aina olemaan. Varsin fantastinen tuo mustan ja beigen yhdistelmä postauksen kuvissa! Mitä tykkäät? Onko beige hyi vai wow?

/Muuten, jos olet kiinnostunut asunnostamme, ota yhteyttä Susannaan [050 376 9500] ja varaa itsellesi näyttö. Pakenemme mielellämme paikalta, anytime! Tiedot asunnosta löydät muunmuassa ETUOVESTA, TÄÄLTÄ!]

Pistures: KRISTOFER JOHNSSON Styling: ANNA MÅRSELIUS

6 kommenttia

  1. Mun mielestä beige on sisustuksessa hyvä väri. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin + osallistu arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtavaa! Tervetuloa <3 Käväisen vierailulla.... :)

      Poista
  2. Mäkin ehottomasti äänestän beigen puolesta! ...Ja varmasti moni muukin nähtyään nuo päivityksesi kauniit kuvat! :)
    https://romua-mallisto.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, näin se menee :) Terkkuja Janikalle <3

      Poista
  3. Tuo myyntivaihe on niin ärsyttävä. Kun joka kerta siivottuaan toivoo, että joku tulisi ja tekisi sen tarjouksen. Meillä myynti kesti liian kauan, liian monta turhaa siivouskertaa. Mutta sitten kun asunto tuli uudelleen myyntiin, se meni heti. Usko, usko ja usko. Ne ostajat tulee kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo todella rasittavaa...gaah....ja just kun on tällanen sisustaja...niin jotenki vielä pahempi, kun ei ole mitään järkeä sisustella vanhassa enää mitään :/ No, joo kyllä mä uskon et sit kun se oikea osuu kohdalle, niin sitte mennään :D Sitä ootellessa :D Terkkuja Terhille!! <3

      Poista

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne