Henkilökohtaista: Uusia tuulia, uutisia ja unelmien Lumi-laukku

9. elokuuta 2016

kahvia ja pihlajanmarjoja
musta nahkainen olkilaukku

lumi accesories
musta Tyylikäs olkalaukku

/Laukku saatu, kiitos LUMI!/

Olen takaisin! En ole ainoa bloggaaja, joka on pitänyt pitkän kesätauon. En suunnitellut, mutta tarvitsin sen. Paljon on tapahtunut ja asioita muuttunut. Ensinnäkin päädyimme siihen, että emme myy pientä taloamme. Tämä on liian hyvä ja potentiaalinen asunto. Olisimme muuttaneet kerrostaloon. Olisin taatusti ikävöinyt induktioliettä, messinkistä hanaa ja mattamustia vetimettömiä keittiönovia. 

Hain keväällä uusiin opintoihin, nimittäin käsityön taiteiden perusopintoihin. Haluan syventää osaamistani ja kehittyä uusilla aloilla. Vielä en tiedä pääsinkö, mutta aika kertoo. Opinnot suoritetaan työn ohella. Ja se työ, kyllä! Vaasan Keskussairaalan päivystyspoliklinikalla olen käynyt leipätyössä jo reilut puolitoista vuotta. Perustin alkukesästä, kuten moni teistä tietää, oman sisustusalan yritykseni nimeltä JOKO:TI. Kesän aikana olen suunnitellut tulevaisuutta ja haaveillut uusista urista. 

Elämä ja bloggaus! Kyllä, näitä olen pohtinut tämän kesän aikana enemmän kuin paljon. Muutamat tapahtumat ystävä/tuttavapiireissä ovat muistuttaneet elämän rajallisuudesta. Tämä onkin inspiroinut minut perkaamaan elämääni turhasta...turhasta marinasta, turhasta surffailusta ja epäolenaisten asioiden tekemisestä. Blogini jatkuu, mutta rajaan aiheita. Haluan keskittyä olennaiseen elämän jokaisella osa-alueella. Sisustus on aina ollut paras harrastukseni, pian toivon mukaan myös osittainen työni. 

Yhteistyökumppaneita on blogillani tämän pian 7-vuoden aikana ollut monia. Muutama postaus jäi kesäloman takia tekemättä ja se harmitti. Yksi yhteistöistä oli ihanan LUMEN kanssa. Mikä on mahtavampaa, kuin puhua kotimaisen yrityksen puolesta. Musta ECO SUPERMARKET BAG on palvellut minua hyvin jo usean kuukauden ajan. Nahka on pehmeää ja eleganttia, laukun yleisilme kuitenkin rento.

Pihlaja tuo syksyn! Uudet tuulet puhaltavat minun ja monen muunkin elämässä. Syksyn saapuminen on monille kauhistus, mutta minä rakastan sitä. Syksy tuo joka vuosi uskollisesti uuden mahdollisuuden aloittaa alusta. Puhdas sivu on tässä ja aloitin sen kirjoittamalla tämän postauksen! Aamen! Stay with me!

/Julkaisen kesäloman jalkoihin jääneet yhteistyöpostaukset tämän viikon aikana ja sitten vedetään viiva./

12 kommenttia

  1. Missä koulussa suorittaisit nämä opinnot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka :) Ne opinnot suoritettaan Vaasa-Opiston kautta.....aikuisopintoina :) Mukavaa illan jatkoa!

      Poista
  2. Kaunis laukku.Ja et ole ainoa,joka miettii mitä tekisi tulevaisuudessa.Itse haluaisin opiskella lisää,alan vaihtoa tai laajennusta suunnittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, varmasti monella on samat fiilikset, varsinkin kun ikää tulee lisää ;) Sitä alkaa kait miettimään ehtiikö ja se ajaa eteenpäin :) Terkkuja Aikulle <3

      Poista
  3. Kaunis laukku.Ja et ole ainoa,joka miettii mitä tekisi tulevaisuudessa.Itse haluaisin opiskella lisää,alan vaihtoa tai laajennusta suunnittelen.

    VastaaPoista
  4. Kaunis laukku.Ja et ole ainoa,joka miettii mitä tekisi tulevaisuudessa.Itse haluaisin opiskella lisää,alan vaihtoa tai laajennusta suunnittelen.

    VastaaPoista
  5. Ihailen sinussa tuota, että hakeudut koko ajan kohti unelmiasi ja uusia polkuja. Uskallat mennä, etkä jää miettimään (kuten minä :D ). Tsemppiä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla taitaa tämä olla geeneissä....äitini on aina ollut asioissa etenevä samoin hänen äitinsä :) Terkkuja ihanalle Tuulalle <3

      Poista
  6. Lycka till med studierna och allt annat! <3

    VastaaPoista
  7. Laukku on kaunis - niin kuin Lumin laukut tapaavat olla:)
    Ja toivottavasti löydät tasapainon työn, opintojen, bloggaamisen ja vapaa-ajan välillä. Itselläni auttoi, kun tein päätöksen ryhtyä hitaaksi bloggaajaksi (siitä olen postannutkin) - ja viime vuoden lopulla saamani kasvohalvaus osoitti, että elämä on elettävä tässä ja nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aamen! Kesä on ollut kiva just kun olen relannut...ja ollut taukoa blogista. Aion vähentää moniakin juttuja...vähensin jo itseasiassa ennen kesääkin....minimoin esim FB_ryhmiä ja luovutin joitain pois. Muutama juttu on tän syksyn aikana hoidettava, mutta sitten keskityn omiin juttuihini :) Mulle on viime vuosina tuo hetkessä elo tehostunu ihan ton mun päivystyspoliklinikan työnikin kautta...kun joka vuorossa törmää vakavaan sairauteen ja usein myös kuolemaan...ei elon rajallisuus pääse unohtumaan. Jatkan bloggaamista niin kuin tähänkin asti...teen kun huvittaa :) paras niin. Terkkuja ihanalle Ladylle <3

      Poista

Iloinen jokaisesta kommentista! Kiitos!

Copyright © Löytö
Design by Fearne